artista Veera Zukova da Finlandia (arte astratta)'s Journal, 01 Apr 23

Kroppani tekee outoja juttuja.

Annan omille aivoille aikaa ottaa laihtumisen iisisti. Eli en ole kovissa rajoissa. Katon vaan että saadut kalorit ei menis kulutuksen yli.

Aamu alkoi siitä että join kaksi lasia kuuma vettä sitruunalla (lime tai sitruuna). Kuuma vesi täytti vatsani ja sitten kaupan jälkeen menin sauvojen kanssa auringossa marssimaan.Tulin takaisin hiessä t-paidassa, oli tosi kuuma. Kävelyn jälkeen innostuin saunomaan ja join taas paljon vettä.
Ja ensimmäinen ruoka oli mennyt vatsaan vasta kello kaksi päivällä.(luomumuna, graavilohi ja raejuusto) Eli olin liikkunut ja juonut vettä tyhjään vatsaan aamusta ihan luonnollisesti. Samalla kulutin omat rasvat. Aamutreenit aina kuluttavat omat rasvat ensin. Alan nyt aamuisin liikkumaan.

Taiteilin ja luin italialaista kirjaa.
Nukun tosi hyvin. (mies kuorsaa klo 7 joka aamu)
Kalorikulutus on 3237, syöty 1877

Laskin että minun pitäisi minun BMI:n mukaisesti tiputtaa 7-10 kiloa, eli 70000-90000 kaloripuutetta yhteensä.2-6kk laihtumisaikaa.
Älyvaa-an tiedot:
Minussa on 31.8% rasvaa, 49,7% vettä, 32%lihaksia, 6,6% luita, minun pitäisi syödä 1761 kcal ja minun BMI on 28.1.

Maaliskuun laskujen mukaisesti olen ollut 30493 vajalla. 6 kcal on 1g rasvaa, eli olen laskujen mukaisesti tiputtanut 30493/6=5082g rasvaa. Oikeasti olen tiputtanut kuukaudessa 5 kiloa :)
79.5 kg Lost so far: 5 kg.    Still to go: 0 kg.    Diet followed: Reasonably Well.

View Diet Calendar, 01 April 2023:
2260 kcal Fat: 107.51g | Prot: 163.76g | Carbs: 169.22g.   Lunch: Банан, Вареное Яйцо, Arla Keso Vanilja, SJO Graavi Lohifilee. Afternoon Tea: Банан. Tea: Panda Panda Tekee Hyvää, Капучино, Valio A+ Jogurtti Mansikka. Dinner: Jokilaakson Juusto Savujuusto, Гречка Вареная, Pirkka Rotukarjan Naudan Jauheliha. Snacks/Other: Danone Activia Viljajogurtti, Arla Keso Vanilja, Вареное Яйцо. more...
3193 kcal Exercise: Walking (moderate) - 5/kph - 29 minutes, Desk Work - 12 hours, Nordic Walking - 1 hour, Sauna - 28 minutes, Resting - 2 hours and 3 minutes, Sleeping - 8 hours. more...
Losing 1.0 kg a Week

5 Supporters    Support   


     
 

Submit a Comment


You must sign in to submit a comment. Click here to sign in.
 


artista Veera Zukova da Finlandia (arte astratta)'s Weight History


Get the app
    
© 2024 FatSecret. All rights reserved.