|
Edelliseen merkintääni sain ihania tsemppaavia kommentteja.
Historiaa mt- ja sh- ongelmien kanssa mulla on jo vuodesta 2004 lähtien jolloin taisin olla 11 -vuotias
2006 pääsin avun piiriin ja siitä saakka aina ollut joku kontakti vähintään terveyskeskuksen sairaanhoitajaan n. Kerran kuukaudessa.
1,5v sitten aloittaessani nykyisessä työssäni kasvoi stressin määrä. Ahdistuksen määrä ja myös paino alkoi tippua.
Paino tippuisi paljon enemmän ja nopeammin jos en ahmisi stressiin ja ahdistukseen jota työ lisää.
Ahdistusta yms. Tunnen toki muutenkin, mutta näin ollessani melkein äärirajoilla olen melko vainoharhainenkin enkä aina meinaa erottaa aitoa murhetta todellisesta murheesta ja oikeaa kehon kipua ahdistuksen tuottamasta tuntemuksesta. (maha kivut, ovulaatio kivut, vatsa sekaisin, väsymys, huonovointisuus...)
Silti on vain pakko yrittää, olla reipas ja rohkea ja pyrkiä koko ajan parempaan.
Ja kaikista pahin kritiikki tulee itseltä.
Koskaan en lapsena, tai ennen tätä parisuhdetta kelvannut kenellekään sellaisena kuin olen, joten en koe niin edelleenkään. Ei pelkkä ulkomuoto vaan myös se mitä teen ja miten toimin. Olen liian äänekäs, puhelias, päällekäyvä tai mitä tahansa. Aina jotain LIIKAA.
Olen väsynyt olemaan minä ja syöminen muka helpottaa oloa, vaikka todellisuudessa se ei sitä edes enää tee.
Pääkoppa kaipaa jotain, mutta en tiedä mitä.
Luotia?
|